Miksi ei Finnconia 2025?
Tervehdys Finncon-yhdistykseltä!
Vuosi 2025 on jo pitkällä ja monet ovat huomanneet, ettei tälle vuodelle ole tullut tietoa Finnconin pitopaikasta tai päivämääristä. Tämä johtuu siitä, että vuonna 2025 ei järjestetä Finnconia. Vuosi 2025 ei ole ensimmäinen Finnconin välivuosi, ja alunperin Finncon järjestettiinkin vain joka toinen vuosi, kunnes se 2000-luvun alkupuolella vakiintui jotakuinkin vuosittaiseksi tapahtumaksi.
Olemme Finncon-yhdistyksessä törmänneet muutamaan kommenttiin siitä, että Finnconia ei järjestetä tänä vuonna, koska tänä vuonna on Archipelacon 2 -tapahtuma Maarianhaminassa kesäkuun lopussa, ja että sen takia Finnconia ei voi tai saa järjestää. Tähän on jopa liittynyt olettamus siitä, että Archipelacon on jollain tavalla ohittanut Finnconin tai vienyt Finnconin paikan. Finncon-yhdistyksen näkökulmasta tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa.
Archipelacon 2:n idea syntyi vuonna 2019 Dublinin Worldconissa. Ensimmäinen Archipelacon vuonna 2015 oli ollut menestys ja ajatus oli, että olisi kiva tehdä jotain hieman erilaista, Finnconien lisäksi. Ajatus sai kannatusta ja idea jalostui siihen, että Archipelaconille lähdettäisiin hakemaan Eurocon-statusta. Maa ja ilma ry päätti Archipelacon 2:n järjestämisestä keväällä 2020 ja tapahtuma julkaistiin Virtuaali-Finnconissa kesällä 2020. Tämän jälkeen conia on mainostettu erilaisissa tapahtumissa, muun muassa Finnconeissa. Vuonna 2023 Euroconissa Upsalassa Archipelacon 2:lle myönnettiin vuoden 2025 Eurocon-status. Archipelacon 2:n conitea on kansainvälinen.
Miten tämä kaikki sitten liittyy Finnconiin? Finncon-yhdistys on tukenut Archipelaconin järjestämistä alusta asti ja suunnittelu on tehty alkumetreiltä asti yhteistyössä kahden yhdistyksen välillä. Useita Finncon-aktiiveja on järjestämässä Archipelaconia. Finncon-yhdistyksen näkökulmasta estettä Finnconin järjestämiselle vuonna 2025 ei olisi ollut, mutta yksikään tapahtumakaupunki ei ilmoittautunut järjestäjäksi, joten Finnconia ei ole.
Finncon ei kuitenkaan ole katoamassa mihinkään ja Finncon-yhdistyksellä onkin ilo ilmoittaa, että seuraava Finncon järjestetään kesällä 2026 Turussa. Tarkat päivämäärät ja paikat julkaistaan hieman myöhemmin vuoden 2025 aikana. Nähdään siis vuonna 2026 Turussa!
Terveisin,
Finncon-yhdistyksen hallitus